Kun aikoinaan heittäydyin muodin maailmasta suunnittelemaan työvaatteita, yksi asia tuli heti selväksi: Työvaatteetkin herättävät tunteita. Aina. Ja paljon.
Yksi asiakastapaaminen on jäänyt erityisesti mieleeni. Olin ottanut kollegani, Medantan omistajan Anu Kivelän kanssa laajan malliston mukaamme ja innokkaasti esittelimme sitä joukolle terveysalan naisia.
Aluksi vastassa oli aika lailla tiukanoloisia ilmeitä. Mutta siinä vaiheessa, kun naiset pääsivät sovittamaan asuja itse, tilanne repesi. He innostuivat niin, että kiiruhtivat esittelemään malleja ympäri taloa muille työkavereille. Kuulimme aika monta ”täähän sopii mulle” -hihkaisua ja ihastunutta ”ohoa”.
Noista huudahduksista tuli mahtava fiilis. Juuri tuollaisia tunnelmia varten me Medantassa työtä teemme. Se on meille onnistumista.
Vaatetunteiden ryöpsähdys ei ole mikään ihme. Meillä jokaisella on omat henkilökohtaiset mieltymyksemme. Yksi tykkää housuista, toinen hameesta. Kolmas sinisestä, neljäs valkoisesta.
Etenkään isossa työyhteisössä ei ole aina helppo löytää yhtä yhteistä ja kaikille mieluisaa mallia ja väriä. Mutta aina on ratkaisu syntynyt.
Vaatesuunnittelijana haluan, että ihmisellä on työasussaan kaikin puolin hyvä olla. Jokainen meistä on varmasti joskus kokenut sen ikävän olon, kun vaatteet tuntuvat vääriltä päällä. Sellainen fiilis haittaa kaikkea tekemistä.
Ei siis ole yhdentekevää, millaisissa vaatteissa ihminen pitkän työpäivänsä viettää. Onneksi monet työnantajat nykyään jo ymmärtävätkin, että työvaate on enemmän kuin pelkkä vaate. Se rakentaa myös ihmisen ammatti-identiteettiä ja yrityksen brändiä. Suunnittelen mallistot yhteistyössä asiakkaan kanssa brändiväreistä ja muotokielestä lähtien, sillä myös yritysten visuaalisella ilmeellä on tänä päivänä todella iso merkitys. Työvaatteenkin on näytettävä katu-uskottavalta.
Meillä Medantassa vaatteiden esteettisyys ja käytännöllisyys täydentävät toisiaan. Tärkeintä on, että vaate täyttää sille asetetut tarpeet: sen on hengitettävä ja joustettava sekä kestettävä useita vuosia.
Itse kehittämissämme kankaissa käytämme sporttivaatteista tuttuja teknisiä ominaisuuksia, jotka tuovat työvaatteisiin sekä mukavaa joustoa että istuvuutta. Materiaalilla on valtava merkitys, ja tämän puolen me Medantassa tunnemme kuin omat taskumme – hoidamme nimittäin vaatteiden tuotantoketjun kuidusta lähtien itse.
Ja viimeisimpänä – vaan ei todellakaan vähäisimpänä – kaikki Medantan kankaat ovat antimikrobisia. Siis todella turvallisia.
Helena Manninen
Designer
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.