Ammattimuodin tekijät - Key Account Manager Maria Rantanen

Ammattimuodin tekijät - Key Account Manager Maria Rantanen

Ammattimuodin tekijät -sarjan kolmannessa osassa esittelemme Medantan Key Account Managerin Maria Rantasen. Key Account Managerin, tuttavallisemmin KAM:n, työ on yhdistelmä myyntiä, asiakkuuksien johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä.

Maria hyppäsi kaksi vuotta sitten yli 12 vuoden jälkeen selektiivisestä kosmetiikasta Medantalle ammattimuodin pariin. Aiemmissa rooleissaan hän työskenteli myynnin tehtävissä ja kouluttajana. Marian palo myyntityöhön tunnistettiin Medantalla ja hän eteni nopeasti junior myyjästä jo koeajan aikana asiakkuuspäälliköksi.

”Kosmetiikan parissa työskennellessä opin ymmärtämään asiakkaiden tarpeita syvällisesti ja rakentamaan luottamuksellisia asiakassuhteita. Myydyt tuotteet, kuten työvaatteet olivat kirjaimellisesti ihmisten iholla”, Maria kuvailee.

Marialle myynti on aidosti kutsumus ja hän viihtyy tavoitteellisessa ympäristössä, jossa on sopivasti painetta. Medantalla Mariaa motivoi erityisesti se, että hän pystyy vaikuttamaan konkreettisesti asiakkaan arkeen. Hän näkeekin työnsä erityisesti kumppanuudeksi asiakkaan kanssa. Käytännössä työ on asiakkuuksien kehittämistä, tarpeiden tunnistamista ja kokonaisuuksien rakentamista. Tavoite on aina tuottaa asiakkaalle lisäarvoa.

”En näe itseäni pelkästään myyjänä, vaan sparraajana, joka auttaa asiakasta löytämään parhaat ratkaisut heidän arkeensa,” Maria summaa. 

Marian asiakkuuksiin kuuluu erilaisia yrityksiä terveydenhuollosta ravintola-alalle ja hotelli-ja majoitus sekä kaupan alalle. Heille kaikille on tärkeää, että työvaate toimii aidosti arjessa: se on mukava, laadukas, käytännöllinen ja ammattimainen. Kun yhdistämme tähän vahvan asiakasymmärryksen, emme tarjoa vain työvaatteita, vaan toimivia kokonaisratkaisuja. Maria korostaa, että se on asia, jonka asiakkaat myös huomaavat käytännössä, ei pelkästään lupauksena.

Key account manager Maria Rantanen puhuu puhelimessa asiakkaan kanssa.

“Oikein valitut työvaatteet näkyvät ammattilaisten arjessa heti. Ne tekevät työpäivästä sujuvamman. Olen nähnyt, miten vaate voi jopa nostaa ammattilaisten ammattiylpeyttä ja fiilistä,” hän kuvailee. 

Lisäksi Maria on huomannut, että yhä useammin asiakkaat haluavat tietää myös vastuullisuudesta. Medanta erottautuu kilpailijoistaan vastuullisuudessa erityisesti siinä, että koko työvaatteen tuotantoketju on omissa käsissä – aina omista kankaista valmiiseen tuotteeseen asti.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pystymme tarkastelemaan vastuullisuutta koko vaateen elinkaaren osalta ja takaamaan tasaisen laadun sekä ennen kaikkea pitkäikäiset työvaatteet. Asiakkaalle tämä näkyy luotettavuutena ja siinä, että vaatteet kestävät oikeasti käyttöä. Tämä tuo myös kustannustehokkuutta pitkällä aikavälillä.

Maria Rantanen esittelee Medantan pinkkiä paitaa.”Näen myös, että asiakkaamme haastavat meitä löytämään vastuullisempia materiaaliratkaisuja, luomaan parempaa käyttömukavuutta ja yksilöllisempiä ratkaisuja. Uskon, että työvaatteista tulee tulevaisuudessa yhä keskeisempi osa yrityksen brändiä ja työnantajamielikuvaa,” Maria pohtii ammattimuodin tulevaisuutta.

Lopuksi vielä vakiokysymys. Maria, mikä on suosikki työvälineesi?

“Puhelin on tärkein työkaluni. Sen kautta syntyvät nopeat, aidot keskustelut asiakkaan kanssa. Mutta ennen kaikkea ratkaisee kyky kuunnella, sillä mikään ei korvaa suoraa asiakaskohtaamista.”

Apunasi kaikissa työvaatteisiin liittyvissä kysymyksissä:

MARIA RANTANEN
Key Account Manager
maria.rantanen@medanta.fi
+358 45 889 7099

Lue seuraavaksi

Tiedote: Karolina Eroma on nimitetty Medanta Oy:n toimitusjohtajaksi
Kuumassa työskentely – näin oikeat työvaatteet auttavat jaksamaan helteellä

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.