Medanta ja Dimex ovat kumpikin kotimaisia yrityksiä, joiden vaatteet on suunniteltu Suomessa. Design from Finland -merkki on siis tärkeä yhteinen tekijä ja arvoyhteensopivuus tuoreiden yhteistyökumppanien välillä on muutenkin hyvin vahva. Suuremman yhteisen tarjooman lisäksi Dimexin asiakkailla on mahdollisuus hyödyntää Medantan pesulaverkostoa. Tämän ohella Medantalla on käytössään vuokrauspalvelu, joka niin ikään on jatkossa Dimexin asiakkaiden ulottuvilla.
Medantan vuokraussopimukset myös Dimexin ulottuvilla
Medantan liiketoimintajohtajan Mikko Soinisen mukaan Medantan työvaatteiden vuokrausmallissa koko vaatteen elinkaari on huomioitu ja huolto on järjestetty asiakkaan niin halutessaan. Yhdessä Medantalla ja Dimexillä on tarjota entistä kattavampi tekstiilivuokrauksen kokonaispalvelu, joka pitää sisällään vuokrauksen, puhtaanapidon ja korjauksen. Asiakkaalla on kuitenkin aina mahdollisuus valita haluamansa palvelut, ja lähtökohtana onkin räätälöidä kulloinkin asiakasta parhaiten palveleva kokonaisuus.
"Annamme asiakkaan aidosti valita, mikä on juuri heille paras tapa työvaatteiden hankintaan. Asiakas voi hankkia tuotteet kauttamme ja hoitaa huollon itse tai vastaavasti hankkia vaatteet itse ja ostaa huollon kauttamme. Sitten on totta kai kokonaispalveluratkaisu, jolloin asiakas voi ulkoistaa kaiken meille. Esimerkiksi juuri rakennusteollisuudessa ulkoistettu malli on yleistymässä", Soininen kertoo.
Työvaatteita hankittaessa on tärkeää huomioida niiden huolto
Vuoden 2023 alkupuolella rakennusalan työnantajille tulee uusi velvollisuus tuoreen lainsäädännön myötä: Työntekijöiden suojavaatteiden huollosta ja puhtaanapidosta huolehtiminen. Toteutustapa on määrä sopia paikallisesti 28.2.2023 mennessä. Näin yhteinen palveluratkaisu antaa myös Dimexin asiakkaille mahdollisuuden huolehtia työvaatteiden puhtaanapidosta mahdollisimman helposti.
Medantan Pirkkalan pesulan johtaja Timo Jutila kertoo, että kun työvaatteet huolletaan valmistajan ohjeen mukaisesti, kestävät ne pidempään. Esimerkiksi juuri Dimexin vaatteissa käytetään paljon huomiovärejä ja heijastimia, joten myös niiden toimivuus taataan säännöllisellä huollolla ja oikeaoppisella matalalämpöpesulla.
"Medantan vaatteisiin lisätään sirut, joilla pesukiertoa ja käyttöikää on helppo seurata. Näin pysytään kartalla, kuinka työvaatteita on huollettu ja on tarpeellista huoltaa. Tällaiset sirut löytyvät siis jatkossa myös Dimexin vaatteista", Jutila avaa.
Näppärien sirujen lisäksi myös logistiikka on tehty asiakkaille hyvin helpoksi. Medantan pesula hoitaa likaisten tai vaurioituneiden työvaatteiden noudon ja toimittaa ne puhtaina ja huollettuina takaisin.
"On mahtavaa, että meidän asiakkaamme voivat löytää kumppanin omien vaatteidensa pesemiseen ja huoltotoimenpiteisiin näin helposti. Yhteistyön avulla pystymme molemmat leventämään meidän tuote- ja palvelutarjoamaa, jolle olemme huomanneet olevan selkeästi tarvetta molempien asiakkaiden päässä", Dimexin myynti- ja markkinointijohtaja Petteri Tirkkonen kertoo.
Yhdessä Medanta ja Dimex tuottavat asiakkailleen entistä enemmän lisäarvoa
Valitsemalla Medanta-Dimex-kokonaisuuden asiakas saa valita juuri tarvitsemansa tuotteet, palvelut ja toteutustavat. Mukavat ja käytännölliset työvaatteet ovat tärkeä osa työssä viihtymistä. Lisäksi puhdas ja oikein huollettu työvaate kestää pidempään ja laskee näin hankintojen kokonaiskustannuksia. Tulevaisuutta silmällä pitäen yhteistyö tuo tarpeellisen palveluratkaisun helpottamaan sekä Medantan että Dimexin asiakkaiden arkea.
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.